sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kohteena Unkari

Olemme Sanna ja Jinna, kolmannen vuoden lähihoitaja opiskelijoita Kainuun ammattiopistosta ja opiskelemme Kajaanissa. Olemme molemmat 18 vuotiaita.
Lähdemme kv- työssäoppimaan Unkariin, Szentendre nimiseen kaupunkiin. Lähtömme on Tammikuussa 8.1 ja olemme siellä kolme viikkoa, 29. päivään saakka. Työpaikkamme on palvelukodin tyyppinen ja se sijaitsee n. 20 minuutin bussimatkan päässä asuinpaikastamme.
Päätimme hakea kv- vaihtoon yhdessä, sillä kumpikaan meistä ei ole käynyt ulkomailla ennen. Teimme englannin hakemukset vaihtoon syyskuussa. Kun meidät hyväksyttiin, alkoivat varsinaiset järjestelyt. Saimme muistilaput, jossa näkyi mitä piti hoitaa ennen matkaa ja sen jälkeen. Muistilappu on auttanut meitä todella paljon, sillä emme olisi välttämättä tulleet ajatelleeksi kaikkea mitä siinä oli ja jotka on tärkeä hoitaa. Teimme yhdessä koulussa cv:n ja motivaatiokirjeen englanniksi. Matkamme rahoittaa Erasmus+
Lähtöön ei ole enää kauan ja pikku hiljaa alkaa jännitys iskeä. Ohjaajamme Unkarissa on järjestänyt kaikki niin hyvin, että stressi ole ainakaan vielä tullut. Myös kv- vastaavamme, ohjaava opettajamme ja vanhempamme ovat olleet tsemppaavia tulevan matkan suhteen.
Odotamme matkaa innolla ja uusia kokemuksia sekä uutta näkemystä lähihoitajan työhön liittyen :)
- Sanna ja Jinna